maanantai 12. toukokuuta 2014

Viimeisiä viedään :(

Montereyn suuren valaspettymyksen jälkeen hyppäsimme kurakasaamme ja käänsimme suunpielet hymyyn upealla maisematiellä. Route 1 Montereystä Losiin on pullollaan toinen toistaan uskomattomampia näkymiä. Tie kulkee aivan Tyynenmeren rannalla siten, että toisella puolella kalliot kohoavat korkeuksiin ja toisella puolella aallot lyövät rantakivikkoon tai toisinaan jopa ihanan samettisiin hiekkarantoihin. Ajopäivänämme ei ollut kuin 16 astetta lämmintä, joten hiekkarannoista emme sen enempää nauttineet. Pysähtelimme useaan kertaan ja näimme muun muassa kallioista hiekkarannalle putoavan vesiputouksen ja kyseisen laguunin superkirkkaan turkoosin meriveden.



San Simeon oli osa pikkupikkuruista kaksoiskaupunkia. Valitsimme mahdollisimman halvan hotellin, koska nukkumaan sinne vain mentiin. Yelpissä jokainen San Simeonin ravintoloista oli arvosteltu sysihuonoksi, joten lähdimme syömään kaksosten parempaan puoliskoon. Hotellissamme olisi jopa ollut sisäuima-allas, mutta massut täynnä BBQ-safkaa ei oikein tehnyt mieli puristautua biksuihin ja mennä esittelemään turvotustaan julkisesti, joten jäi ne vedet testaamatta (kylpyamme toimi oivana korvikkeena ja lämmintä vettä!).

Torstaiaamuna matka jatkui kohti viimeistä kohdettamme: Los Angelesia (myös Los Vegas tai Las Angeles hyväksytään). Matilla oli perinteinen krapula-aamu, mutta matka sujui siltikin ihan mukavasti. Reitiksi Masa oli tottakai valinnut Highland avenuen, joka solahtaa tismalleen Hollywoodin läpi. Kolmen neljän aikaan Losissa voitte varmaan kuvitella, että liikennettä oli jonkin verran.

Kävimme heti ensimmäisenä iltana testaamassa hotellimme yhteydessä olevan kreikkalaisen ravintolan. Perinteiseen kreikkalaiseen tapaan söin tietysti lihamureketta ja perunamuusia (mitenniin alkais pikkuhiljaa suomiruoka maistua). Meri sentään otti Cobb-salaatin, vaikka pakko myöntää että mulla ei vieläkään ole mitään hajua mitä se on :D All in all, ruoka oli namia ja palvelukin oivaa.

Ensimmäinen kokonainen päivä Losissa päätettiin koluta ns. pakolliset turistiansat. Kurakasa parkkihalliin (maks 13 dollaria per päivä, not bad) ja hyppimään Hollywood bulevardille. Walk of Fame ja kiinalaisen teatterin edustan kädenjäljet olivat makeita, muutama tuttu nimikin löytyi. PS. Niitä tähtiä on ehkä _miljoona_ ja ihan törkeen pitkällä matkalla aka au mun jalat. Kävimme lisäksi vielä illalla heittämässä lenkkiä Beverly Hillsin alueella ja katselemassa julkkisten ökytalojen aitoja, puskia ja portteja.


Lauantai valkeni ja päätimme lähteä katselemaan lisää julkkisten kotien turvajärjestelyä Malibuun. Lämpöä riitti, vaikka rannalla olikin tuulista.


Illaksi meillä olikin huisin jännää ohjelmaa. Ennen sitä on tosin pakko mainita, että hotellihuoneen vessallakin meni lauantain kunniaksi lujaa - ei onneksi hävettänyt paljon mennä pyytämään respapoikaa apuun, kun pönttö päätti, että viemärivesi pitää tuoda tyttöjen näytille. Imukuppipoika pelasti tytöt hädästä (hehe) ja ilta jatkui vähän miellyttävimmissä merkeissä. Löysin nimittäin aiemmin muutaman firman, jotka järjestivät niin sanottuja club crawleja Hollywoodissa. Valitsimme firmoista yhden ja hurjaan 25 dollarin hintaan pääsimme mukaan vajaan 100 hengen seurueeseen. Illan aikana kiersimme neljä eri yökerhoa ja ohjelmaan kuului vip-sisäänpääsyjä, ilmaisia juomia, suklaaseen dipattuja tuoreita mansikoita, huikeita ihmisiä, siistejä klubeja ja tärykalvot rikkovaa jumputusta. Perinteisesti ilta päättyi hodarikärrylle (baarit menee kiinni kahdelta waat) ja pienen osoitesekoilun jälkeen taksikuskikin löysi tiensä hotellille (hihi sori).

Sunnuntaina maksettiin takaisin lauantaina lainattua iloa. Sallimme itsellemme päivän leffoja, ruokaa ja lepoa. Mentiin myös aikaisin nukkumaan, sillä maanantaina luvassa oli vaihteeksi aikainen herätys ja pitkä päivä. Lippuruletissa kävi nimittäin tuuri ja saimme liput katsomaan Warner Brosin studioille katsomaan Conan O'Brianin talkshown nauhoituksia. Allekirjoittanut on saattanut muutaman jakson katsoa Conania aina Late Nightin ajoilta lähtien, joten luvassa oli kohtaaminen yhden teiniaikojen suurimman idolin kanssa. Menimme studioille aikaisin, jotta saisimme hyvät paikat ja olimmekin ensimmäisten joukossa. Odottelu kannatti ja pääsimme istumaan aivan eturiviin keskelle!! Sitä täpinän määrää! Studioalueella ei harmiksemme tosin saanut kuvata lainkaan.





Eräs ohjelman työntekijöistä lämmitteli aluksi yleisöä ja bongasi tietenkin kaksi nättiä suomalaistyttöä eturivistä (öhö öhö). Se kokemus oli jo tarpeeksi hermostuttava, joten olimme ihan tyytyväisiä, että Conan jätti meidät kameroiden pyöriessä rauhaan :D Conanin vieraina olivat Will Arnett (Arrested Development, The Millers), Melissa Rauch (The Big Bang Theoryn Bernadette!!!) ja koomikko Ryan Hamilton. Sairaan hieno kokemus ja jaksokin tuli jo samana iltana ulos telkkarista, joten päästiin bongaamaan itsemme telkkarista muutamaankin kertaan.

Nyt edessä on meidän viimeinen yö Losissa, huomenna kello 22 paikallista aikaa lähtee lento kohti Lontoota ja sitä kautta Helsinkiin. Neljätoista tuntia lentämistä plus kymmenen tuntia aikaeroa, it's gonna be so lovely. Keskiviikkoyöllä puolen yön jälkeen kaksi kuolemanväsynyttä matkaajaa on Helsinki-Vantaan kentällä ja toivoo, että joku on siellä vastassa hakemassa (ping äiti!).

Onko pakko lähteä jo kotiin? :(

xx Sanni

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Merileijonia ja joku silta

Matka lähenee uhkaavasti loppuaan. Olisi täällä pidempäänkin viihtynyt. Viimeiset päivät vietämme täällä Los Angelesissa, mutta nyt olisi mun vuoroni kertoa vähän ajastamme San Fransiscossa. 

Ajoimme Vegasista Friscoon aika lailla yhdellä istumalla. Perillä ajoimme tovin ympyrää hotellin lähikaduilla ja yritimme selvittää, mihin auto pitäisi saada parkkeerattua. Hotels.com oli kuitenkin luvannut parkkitilaa löytyvän hotellin puolesta, vaikka maksullisena kylläkin. Hotellin respasta neuvoa kysymällä löysimme vihdoin parkkihallin ja pääsimme vihdoin majoittumaan hotellihuoneeseemme. Huoneessa ei ollut tälläkään kertaa mitään vikaa. Vessakin oli todennäköksesti ihan lähiaikoina uusittu. Hotellissa katselimme hetken telkkaria ja kävimme hakemassa lähellä olevasta CVS Pharmacystä iltapalaa. Uni tuli taas kerran ajamisen jälkeen hyvin äkkiä, joten menimme nukkumaan varsin aikaisin.

Seuraavana aamuna kävimme syömässä Tommy's Joynt -nimisessä paikassa, koska emme jaksaneet herätä hotellin aamupalalle. Ruoka oli ihan hyvää, mutta paikka oli vähän omituinen.  Seuraavaksi kävimme ostamassa kolmen päivän matkakortit, joilla saimme kulkea vapaasti busseilla ja cable careilla. Karttaa emme kuitenkaan saaneet, mutta onneksi jokaisen pysäkin kyljessä oli kartta, josta sai helposti katsottua, mikä linja kulkee mihinkin. Ensimmäiseksi etsimme reitin Golden Gate Parkiin. Puisto on itsessään jo nähtävyys, mutta menimme siellä sijaitsevaan California Academy of Scienceen. Paikka koostuu useammasta kerroksesta. Pohjakerroksessa on akvaario, joka on täynnä toinen toistaan upeampia ja ällöttäviä kaloja ja käärmeitä. Oli siellä myös muutama pikkuinen haikin. Keskellä koko paikkaa on monesta kerroksesta koostuva sademetsä, jossa oli upeita kasveja ja perhosia. Etenkin yläkerroksissa alkoi tuntua sademetsän kuumuus. Paikassa oli myös paljon muuta nähtävää, kuten pingviinejä ja elävä katto. 

Kun olimme pyörineet tarpeeksi puistossa,  lähdimme syömään Pluto's nimiseen ravintolaan. Ruoka oli taas kerran todella hyvää. Syömisen jälkeen suuntasimme hotellille hakemaan lisää vaatteita ja käymään autolla, koska olimme varustautuneet vähän huonosti San Fransiscon tuuleen. Autolle pääsemiseen jouduimme kulkemaan elokuvateatterin aulan läpi,  josta sainkin idean, että jos menisimmekin katsomaan jotain leffaa. Varasimme liput The Other Woman -nimiseen elokuvaan, joka alkoi reilun puolen tunnin päästä. Leffa oli varsin hauska, jos tekee mieli katsoa aivot tyhjentävää komediaa, niin suosittelen. Leffan jälkeen kello olikin jo vajaa puolenyön, joten päätimme palata hotellille, jotta pääsisimme seuraavana aamuna joskus ylöskin.  

Aamulla heräsimme käymään hotellin aamupalalla, jonka jälkeen lähdimme kohden rantaa. Ensimmäiseksi kävimme ostamassa liput Alcatraziin seuraavalle päivälle. Saimme liput ja jatkoimme matkaa Pier 39:lle katsomaan merileijonia. Mekkala oli ihan jäätävä, mutta olivathan ne aika suloisia. 

Kun kyllästyimme merileijonien tuijotteluun, lähdimme bussilla katsomaan Golden Gate Bridgeä lähempää. Paikalla oli muutama muukin, mutta saimme otettua sillasta kunnon postikorttikuvia, kun kelikin oli niin hyvä. Pyörimme sillan vieressä tovin, jonka jälkeen lähdimme syömään pizzeriaan, jonka löysimme yelpistä. 

Masut täyteen saatuamme pohdiskelimme tovin, mitä jaksaisimme vielä tehdä. Päätimme lähteä tutkimaan pääkatua, jonne matkasimme kuuluisalla cable carilla. Pyörimme kadulla tovin ja kävimme muutamassa vaatekaupassa. Mukaan ei tällä kertaa tarttunut muuta kuin pari korua. Väsymys alkoi kuitenkin taas painaa, joten lähdimme kaupan kautta hotellille. 




Seuraavana aamuna söimme aamupalan taas hotellilla, jonka jälkeen lähdimme rantaan, josta lähti kuljetus Alcatrazin vankilasaarelle. Saarella menimme ensimmäiseksi tutustumaan varsinaiseen vankilarakennukseen. Opastus vankilassa oli hoidettu kuulokkeilla ja audio-opastuksella. Se oli tehty kyllä todella hyvin ja nauhalla oli paljon mielenkiintoista tietoa vankilasta. Opastusnauha kierrätti ja ohjeisti kulkemaan vankilan ympäri ja kertoi muun muassa, missä selleissä oli tapahtunut jotain erikoista ja mitä vankeja missäkin oli ollut. Ainut asia, mikä jäi vähän häiritsemään oli se, kuinka vähän kuuluisista vangeista, kuten esimerkiksi Al Caponesta kerrottiin. 





Vankilakierroksen jälkeen pyörimme vielä vähäm saarella, mutta nälkä alkoi olla jo niin kova, että lähdimme seuraavalla kuljetuksella takaisin maihin. Lähdimme syömään hotellimme lähellä olevaan thaimaalaiseen. Syömisen jälkeen iski yllätys yllätys väsymys ja lähdimmekin seuraavaksi hotellille. 

Seuraavana aamuna heräsimme kukonlaulun aikaan, koska meidän piti olla yhdeksältä Montereyssä, johon oli parin tunnin ajomatka. Olimme lähdössä katsomaan valaita. Montereyhin päästyämme soitin matkanjärjestäjälle, koska emme oleet varmoja, mihin piti mennä. Paljastuikin, että retki oli peruttu huonon sään vuoksi. Harmitti ihan pikkasen, mutta keräsimme itsemme ja lähdimme kiertelemään Montereytä, koska seuraavaan määränpäähämme oli vain kolmen tunnin ajomatka, ja hotelliin pääsimme vasta kolmelta. Montereyn rannasta löysimme taas ystäväisiämme merileijonia.




Tovin kierreltyämme lähdimme käymään hakemaan syötävää Walmartista, jonka jälkeen lähdimme pikkuhiljaa ajelemaan kohden seuraavaa hotelliamme San Simeonissa.


- Meri

tiistai 6. toukokuuta 2014

Viva Las Vegas!

Blogitekstejä tippuu nyt vähän jälkijunassa. Jostain syystä tuppaa olemaan aika ajoin tekemistä kuin istua hotellihuoneessa naputtelemassa uutta tekstiä Ernestin kanssa (kyllä, tabletillakin on nimi). Tämä tarina kertoo päivistämme Vegasissa, jossa hemmottelimme itseämme (yllättävän kohtuuhintaisella) neljän tähden hotellilla. Hotwire-sivuston kautta saa varattua hotelleja edullisesti, mutta sillä edellytyksellä, että hotellin nimen ja tarkan sijainnin saa tietää vasta varauksen tehtyään. Etukäteen saa tietää tähdet, hotellikävijöiden suositteluprosentin ja suurin piirteisen sijainnin. Meidän kokemuksemme oli hyvä ja Monte Carlo -hotellimme oli keskellä The Stripin hulinaa ja vilskettä.

Saavuimme tosiaan hotellille myöhään ja painuimme likipitäen suoraan pehkuihin, sillä seuraavalle päivälle oli ohjelmassa päiväretki Grand Canyonille. Karttamme mukaan matka kanjonille oli "maisemareitti", mutta viivasuoraa tietä ympäröi extrakuiva versio suomalaisesta havumetsästä. Not impressed. Onneksi itse kanjoni oli überhieno. Tuntui melkein kuin olisimme tuijottaneet photoshopattua maisemaa. Vaikea uskoa, että jokin niin massiivinen ja upea muodostuma voi olla luonnon muovaama. Ikävä kyllä olimme "hieman" liian kevyesti pukeutuneita, joten patikoinnin jätimme väliin. Tyydyimme ihailemaan maisemaa katselupaikoilta eikä auringonlasku kanjonin yllä jättänyt varmasti ketään kylmäksi, kelistä huolimatta (hrrrrr).



Seuraavana päivänä päästiin itse asiaan! Meillä oli edessä kaksi kokonaista päivää Vegasissa ja what happens in Vegas, stays in Vegas. Päällisin puolin paljastettakoon, että vietimme huomattavasti aikaa altaalla reilun kolmenkymmenen asteen auringonpaahteessa. Kaikille lakananvalkoisille tovereilleni kerrottakoon, että en palanut!!!! Kylpeminen SK30 aurinkorasvassa kannatti. Maistelimme tietysti hieman allasbaarin drinkkejä ja söimme hyvää ruokaa ja pistimme muutaman dollarin hyvään tarkoitukseen pelikoneisiin. Kyllä, se yksikätisen vivun vetäminen on juuri niin hauskaa kuin miltä se näyttää elokuvissa :D





Las Vegas on kyllä kaikin puolin uskomaton paikka. Kaikki olennainen on keskittynyt yhdelle kadunpätkälle ja jakautuu erilaisiin osioihin. Esimerkiksi New York, New York -hotellissa on luotu Nykin maisemaa hotellin sisälle kirjaimellisesti. Lisäksi mestoilta löytyy tietysti myös Vapaudenpatsas, Chrysler sekä Empire State Building. Hämmentävää. Päiväasussaan Vegasin valosaaste on puolestaan laimeaa ja kaupunki näyttää omituiselta.


Lauantaiaamuna jouduimme jälleen hyppäämään rakkaaseen kurakasaamme (hups, mikä se sellainen autopesu on?) ja jättämään Las Vegasin taaksemme. Toiseksi viimeisenä matkakohteenamme on Kultaisen Portin kaupunki (surprise, se onkin punainen silta!), jossa lämpötila tippui 20 asteen tietämille ja tuulta on noin 10m/s aina. Jihuu .___. Onneksi lämmöstä nauttimisen sijasta kaupungissa on paljon muuta nähtävää ja koettavaa, niistä tosin lisää myöhemmin :)

xx Sanni

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Lunta ja kuraa

Heippa taasen. Useamman päivän vaitiolon jälkeen saatte vihdoin kuulla lisää matkastamme. Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, koska wi-fiä ei ole ollut aina tarjolla hotellihuoneissa, mutta nyt tulee vihdoin päivitystä. Tällä hetkellä olemme jo päässeet toiseksi viimeiseen varsinaiseen kohteeseemme San Fransiscoon. Maileja on matkallamme kertynyt jo lähemmäs kolmea tuhatta, mikä on kilometreinä ihan saakelisti (n. 4800, miettikää). Ajaminen on vähän jo alkanut tökkiä, ja kuskia pitää vaihtaa nykyään tiuhempaan, mutta matkat ovat silti sujuneet hämmentävän kivuttomasti. Lukuunottamatta selkäraukkaa, joka on vähän ottanut päihin jatkuvasta istumisesta. 

Viimeisen päivityksen jälkeisenä maanantaiaamuna lähdimme ajamaan Amarillosta kohden Denveriä. Aamupala jäi syömättä (jostain syystä joku epämääräinen ruskea kastikemössö tai rusinamurot eivät maistuneet), joten suuntasimme ensimmäiseksi Walmartia kohden hakemaan aamupalaa. Sanni söi sandwichin ja minä pastasalaatin Walmartin pihalla, jonka jälkeen suuntasimme kohden moottoritietä. Matkaa oli taitettavana kuutisen tuntia,  jonka minä ajoin kokonaan, koska ajaminen vielä maittoi. Pysähdyimme matkan varrella muun muassa syömään. Maisemat olivat tässä kohtaa melko puuduttavat, pääasiassa tasaista ja hiekkaa. Muutama tietyökin tuli taas kerran vastaan.


 



Denveriin saapuessamme asetuimme ensin huoneeseemme, joka oli siisti ja tilava. Molemmilla oli myös omat sängyt, joten ei tarvinnut tapella peitosta. Sannin iloksi huoneessamme oli myös taas kerran kylpyamme. 




Hetken päästä hotellille saavuttuamme lähdimme syömään hotellimme ravintolaan, mikä oli virhe. Palvelu oli hidasta ja en edes saanut kaikkea tilaamaani. Sandwichien sivuun tilaamani salaatti ei ikinä saapunut pyynnöistä huolimatta pöytään. Leipä itsessään oli onneksi ihan hyvää, mutta Sannin pasta oli mautonta. Uni iski masun täyteen saatua matkalaisille äkkiä, joten lähdimme huoneeseemme nukkumaan varsin äkkiä. 

Seuraavana aamuna aloitimme päivämme hotellin aamiaisella, mikä oli onneksi parempi kokemus kuin edellisen illan ruoka. Tarjolla oli kaikennäköistä, mutta ihan tavallista leipää jäin taas kaipaamaan. Ei tunnu olevan tapana tarjota leipää aamupalalla täällä päin maailmaa. 

Syötyämme kasasimme viimeiset kamat ja otimme nokan kohden Las Vegasia. Liikkeelle lähdimme noin yhdeksän aikoihin. Tiesimme päivästä tulevan todella pitkän, (navigaattori näytti ajomatkaksi noin 12 tuntia) mutta onneksi kahden tunnin kellojen siirto taaksepäin antoi meille vähän armoa. Varauduimme myös hyvillä eväillä ja päätimme jo alusssa, että pysähtelemme riittävästi ja vaihtelemme kuskia noin parin tunnin välein. Tiesimme myös, että matkalla on hienoja maisemia, joita tuijotellessa aika kuluu nopsaan. 




Emme kuitenkaan osanneet varautua ihan niin vaihteleviin maisemiin. Vuoristoon päästyämme alkoi meinaan pyryttää ihka oikeaa lunta (!!!!) ja lämpötila laskeutui melkein -10 asteeseen. Lumi tuli vähän shokkina, koska tiesimme, että Vegasissa oli sillä hetkellä n. +30 astetta. 




Elantra-parkamme koki vuoristossa vähän kovia, ja otti itselleen maastokuvioinnin. Hävetti ajaa Vegasiin, jossa kaikkien muiden autot hohtivat puhtauttaan ja uutuuttaan. 



Pääsimme lopulta pimeän jo laskeuduttua majapaikkaamme Monte Carlo -hotelliin Las Vegasiin. Huone oli hotellissa varsin siisti ja nätti, mitä vähän odottikin neljän tähden luksukselta. 


Sanni saa seuraavaksi kertoa Vegas-elämästä. Palaillaan! 

- Meri

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Herkkuja ja hiekkaa

Road-osa meidän roadtripistä alkoi lauantaiaamuna. Päätimme olla laittamatta herätystä, sillä hyvät yöunet tuntuivat fiksulta ajatukselta. Herätystä ei kaivattukaan, sillä Denniksen kämpillä oli tässä vaiheessa myös muita surffaajia; kaksi tyttöä Ranskasta ja takapihalle telttansa pystyttivät kaksi nuorta miestä Texasista, joten hälinä ja vehkaaminen alkoi jo melko aikaisin. Aamutoimien jälkeen hyppäsimme sitten joskus yhdentoista aikaan ihanaan Hyndai Elentraamme ja viritimme apupoika Matin keskustelemaan kanssamme reitin kulusta. Matti on siis navigaattorimme, just so you know.


Ihailimme vielä Nolasta poispäin ajaessamme upeita suomaisemia ja rehevää luontoa, jonka odotimme siitä sitten kohta katoavan ja vaihtuvan "teksasmaisempiin maisemiin". Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan vaikka suomaisemat jäivätkin taakse, koko matka Dallasiin oli yllättävän vihreää. Asiaankuuluvasti auto piti tietenkin täyttää matkaherkuilla. Nappasimme mukaan Oreoita, Funyuns-sipsuja sekä Jelly Beans -namuja. Etenkin Jelly Beanseistä oli suunnatonta iloa, kun erehdyimme napsimaan pussista karkkeja, joiden makuina olivat Root Beer tai Sizzling Cinnamon. Ilmeet olivat siinä kohtaa kyllä näkemisen arvoisia :D



Jouduimme matkalla yllättäen myös tankkaamaan ja tajusimme, ettemme edes tiedä mitä tankata uljaaseen ratsuumme. Lisäksi bensa-automaatti ei suostunut hyväksymään meidän maksukorttejamme, joten koko homma oli melkoista evoilua. Huoltsikan täti kuitenkin avusti meitä ja tankki saatiin täyteen (eikä auto vielä ole hajonnut eli varmaan oikeaa tavaraakin!). Ajaessa olimme myös huomanneet, etteivät ihanat vuokraamotyypit olleet täyttäneet lasinpesunestesäiliötä, joten nappasimme sitäkin huoltoasemalta kanisterin.

Varasimme Dallasista etukäteen hotellihuoneen (Hotels.comin mobiilisovellus palvelee melko hyvin ja Tripadvisoria kun käyttää rinnalla, niin johan pelittää), joten navigaattoriin oli helppo asettaa hotellin osoite ja pääsimme suoraan perille. Kävimme noutamassa broiskua ja salattia Wing Bucket -nimisestä lafkasta. Omnom, salaatti maistui semihyvältä, kun on viikon verran syönyt 'muricamoskaa.



JFK Memorial
Sunnuntaina jätimme Hotelli Lawrencen taaksemme ja koska Meri ajoi koko lauantain, oli sunnuntaina minun vuoroni. Elentra lähti liikkeelle jouhevasti, mutta Matilla oli ilmeisesti lauantai-ilta vähän venähtänyt, sillä ajelimme hetken aikaa jotain ihme reittejä. Onneksi jäätyminen helpotti melko nopeasti ja Matti pääsi taas kärryille, kunnes seuraavaksi tietyö sotki pasmoja. Suurempia ongelmia ei kuitenkaan senkään suhteen ollut ja pääsimme kiitämään läpi nyt jo huomattavasti kuivemmaksi ja odotusten mukaisemmaksi muuttuneiden maisemien läpi.

Dallasissa muuten tuuli ihan älyttömästi, eikä tuuli ainakaan helpottanut matkalla. Nyt googlailin vähän niin mitä nyt pientä himumyrskyä/tornadotouhuja tuolla Kaakkois-USAssa. Ihmekös, että "vähän" tuuli. Autossa tuntui koko 7 tunnin ajamisen aikana tuulenpuuskia ja levähdystauoilla ei meinannut mekko pysyä päällä :D Lisäksi havaittiin omituinen ilmiö, kun tuuli nostatti ilmaan punertavaa hiekkaa/multaa pelloilta, minkä seurauksena ilma oli sumuinen ja punertava. Näkyvyyttä oli tiellä ihan hyvin eli ei huolta sen suhteen, mutta horisontti ja aurinko olivat kuin paksun paksun verhon takana. Hyvin omituista. Hetken tuulessa seistyään sai myös sylkeä hiekkaa suustaan, kun hampaissa alkoi narista :D Namia.






Nyt ollaankin jo Amarillossa hotellissa ja kävimme hakemassa ribsejä, pulled porkkia ja grillattua kanaa läheisestä BBQ-ravintolasta - ollaanhan sentään Teksasissa. Nyt masut täynnä nautitaan vielä jälkkäriksi Chocolate Fudge Oreoita ja tuoreita mansikoita ♡ Elämä on ihan kivaa atm :)

Huomenna sitten kohti Denveriä, Coloradoa! Tai mistä sitä tietää, minne tie vie ;)

Yours truly,
Sanni

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kuuma kuuma NOLA

Päivät ovat kuluneet nopsaa vauhtia, ja nyt onkin jo viimeinen ilta New Orleansissa. Ensimmäinen sana, joka New Orleansista tulee mieleen, on kummallinen. Kaupunki on kuuma, kostea ja vehreä. Ensimmäiseksi huomiomme kiinnittivät palmut, ihan kuin olisimme saapuneet kokonaan uuteen maahan. Kaupunki on siis täysin erilainen kuin vaikkapa New York. 



Ensimmäisenä päivänä tallustelimme French Quarter -kaupunginosassa, jossa sijaitsee myös kuuluisa Bourbon Street. Käppäilimme useamman tunnin ja nautiskelimme noin +28 asteen lämpötilasta. Melkoinen muutos New Yorkin jälkeen. Matkustamisen ja huonosti nukutun yön jälkeinen väsymys alkoi kuitenkin painaa jo melko aikaisin, joten päätimme lähteä unille majapaikkaamme ja jättää kaupungin parempi tutkiminen seuraavalle päivälle. 

Seuraavana päivänä, eli torstaina, aloitimme aamumme aamupalapaikan etsinnällä. Löysimme Yelpin avustuksella New Orleans Cake Cafe & Bakery -nimisen paikan, jossa söimme erittäin hyvät ja täyttävät sandwichit ja namnam-cupcakesit.





Aamupalan jälkeen suuntasimme kadulle, jonka bongasimme edeltävän päivän kävelyreissulla. Ostimme molemmat kivasta pikkuliikkeestä hatut, koska auringonpaahteessa käppäily olisi muuten aiheuttanut auringonpistoksen hyvinkin äkkiä.


 

Seuraavaksi käppäilimme taas keskustassa ja päädyimme Mississippin rantaan, jossa istuskelimme hyvän tovin. Jano alkoi kuitenkin voittaa, joten kävelimme taas Bourbon Streetille. Etsimme paikan, josta saimmme himoitsemiamme jäähile-daquireja. Istuimme pienessä baarissa useamman tunnin, koska juoma ei tuntunut loppuvan ikinä, kuten kävi myös seuraavassa paikassa tilaamiemme Hand Grenade -juomien (The most powerful drink in New Orleans) kanssa. Jälkimmäisessä paikassa soitti livebändi, joten siellä viihdyimme muutenkin mainiosti.





Kävimme muutamassa paikassa, mutta lopuksi päädyimme melko tyhjään baariin, jossa istuimmekin loppuillan ja viihdytimme mukavaa baarimikkoa, joka olisi muuten ollut lähestulkoon toimeettomana. 

Tänä aamuna herättyämme kävelimme rantaa pitkin kojulle, joka myy erinäköisiä kierroksia. Sanni keksi eilen aamulla, että kun olemme tällaisessa paikassa, niin täällähän voisi päästä katsomaan krokotiileja. Meillä kävi tuuri ja saimme kaksi paikkaa kierrokselle, jonka kuljetus lähti parin tunnin päästä siitä. Kävimme välissä syömässä ja kiertelemässä French Market -alueella, jossa oli erinäköisiä kojuja. 

Lähdimme pikkubussilla Jean Lafitte -nimiseen kaupunkiin, josta lähdimme suokiiturilla (vene, jonka perässä on iso potkurihärveli) suoalueelle katsomaan krokotiileja. Reissu oli aivan mielttömän hieno. Näimme krokoja ihan parin metrin päästä ja pääsimme jopa pitelemään itse parivuotiasta vauvakrokoa. Maisemat olivat myös aivan käsittämättömät.





Suoajelun jälkeen lähdimme taksilla lentokentälle vuokraamamme autoa hakemaan. Auton saaminen ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin toivoimme, koska tiskin setä ei esimerkiksi tahtonut ymmärtää, että yhdistelmäkorttimme on ihan samanlainen luottokortti kuin normaali luottokortti. Pitkän tahimisen jälkeen saimme kuitenkin automme vihdoin (saimme yhtä kokoluokkaa isomman samalla hinnalla, koska pienempiä ei ollutkaan jäljellä) ja lähdimme ajamaan takaisin majapaikkaamme. NOLA on kamala paikka ajaa, lähes kaikki kadut ovat yksisuuntaisia. Hyi. Pääsimme kuitenkin perille ja pistimme koko matkan aikana kertyneet tummat pyykit koneeseen. Pakkaamme vielä laukut ja olemme valmiita nukkumaan ja keräämään voimia huomiseen ajamiseen. 

- Meri

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Viimeiset NYC-päivät ja Broadway

Maanantaina lähdettiin Merin kanssa vielä kerran "käymään" Macy'sillä. Virhe, jos lompakoltani kysytään. Matkaan tarttui nimittäin elämäni kallein laukku (muttakun se on niin kaaaaunis ♡♡) ja Merikin sai pitkään himoitsemansa uuden lompakon, DKNYtä tietenkin, ettei imago kärsi. Uuden laukun myötä piti tietenkin sitten koluta kaikki lähikatujen kenkäkaupat niiden täydellisen väristen, laukkuun mätsäävien sandaalien toivossa, vaikkakin tuloksetta.

Shoppailuhuumassa huomasimmekin ajan vierähtäneen ja lähdimme Five Guysin kautta hotellille (Five Guys -burgerit on niin täydellistä herkkua, että oksat pois!). Iltapäivän hotellivierailun funktio oli siistiytyä illan main eventiä varten. Facebookissa ja muissa sosiaalisissa medioissa ihmiset ovatkin jo kypsyneet Broadway-hehkutteluumme, mutta kerran vielä pojat!

Jo Suomesta käsin ostimme liput Hedwig and the Angry Inch -musikaaliin, täysin siitä syystä, että pääsisimme näkemään sekä loistavan Broadway-shown että pääosan esittäjän, Neil Patrick Harrisin. Esitys oli niin sanottu preview-show eli näytös ennen varsinaista ensi-iltaa. Internetistä selvisi, että preview-esitysten pointti on siinä, että liput ovat hieman halvempia, mutta esitys ei välttämättä ole aivan täysin lopullisessa muodossaan. Meidän näytöksemme oli kuitenkin ensi-iltaa edeltävänä iltana, joten päättelimme, että esityksen pitäisi kyllä kaiken järjen mukaan siinä kohtaa jo olla reerassa.

Itse musikaali oli toteutettu ikään kuin keikkana, NPHn esittämä transsukupuolinen Hedwig on Hedwig and the Angry Inch -yhtyeen solisti. Itä-Berliinistä Amerikkaan päätynyt Hedwig kertoo lavalla tarinansa ja tarinaan on saumattomasti liitetty loistavia biisejä. NPH tekee Hedwiginä ihan loistavan roolisuorituksen. Sitä istuu vaan yleisössä ja uskoo täysin, että lavalla on Hedwig eikä NPH naiseksi pukeutuneena. Vielä nyt kaksi päivää myöhemminkin menee kylmät väreet kun vaan ajatteleekin.

Esityksen jälkeen olimme jo siirtymässä Aikaneliölle, kun huomasimme pienehkön ihmiskasan Belasco-teatterin sivuportin ympärillä. Siinä selvästikin odotettiin NPHta poistuvaksi, joten tyhminä fanityttöinä jäimme joukon jatkoksi. Kamerat ojossa odotimme hyvän tovin, mutta pääsimme kuin pääsimmekin näkemään herran lähietäisyydeltä ilman meikkiä ja glitteriä. Myös Harrisin puoliso David Burtka oli paikalla, joskin näppäili vain autossa puhelintaan Neilin jakaessa nimikirjoituksia (me jäimme ilman :< ) faneille.

Vaikka ilta oli jo pimennyt, päästyämme Aikaneliölle oli valon määrä niin käsittämätön, että olisi voinut olla keskipäivä. Ihastelimme valosaastetta ja kuvasimme välkkyviä mainostauluja. Väsymys alkoi kuitenkin voittaa Broadway-hypen, joten lähdimme hotellille nukkumaan.

Viimeinen päivä New Yorkissa oli varmaan lämpimin kaikista. Mukavuudenhaluisina menimme syömään aamiaista The Grey Dogiin, jossa olimme käyneet jo aiemminkin (se hipsteripaikka, you know). Siellä tajusimme, että meiltä oli vielä Flatiron näkemättä! Nimenomaan Fla-ti-ron, ei Flät Airon. Kyseiseltä rakennukselta on mielekiintoisen näköisiä kuvia, mutta ne valitettavasti ovat edelleen jumissa kamerassa (we're working on that, promise).

Flatironin jälkeen otimme kohteeksemme Bloomingdales -tavaratalon. Se muistuttaa hiukan Stokkaa, mutta potenssiin kymmenen fiininpänä. Siellä tuli ekaa kertaa sellainen olo, että kehtaako täällä edes olla omissa kuluneissa pöksyissään ja kauhtuneessa topissa. Muutama vaate tuli sovitettua, mutta ihme ja kumma poistuimme kaupasta molemmat tyhjin käsin. Ulos astuessamme kasvoille osuivat SADEPISARAT wat. Olimme juuri suunnitelleen menevämme taas Central Parkiin nauttimaan lämmöstä ja ihmisvilinästä, mutta nyt tihutti vettä! Onneksi sade ei ollut kovin kummoinen, kävelimme siis ihan rauhassa katuja istuskeluun sopivaista irkkupubia etsien.

Päädyimme Connolly's nimiseen paikkaan. Ja "viimeisen illan yhdet drikit" muuttuivat muutamaksi. Ollaanko me muuten muistutettu, että jenkeissä sallitaan tosiaan viinan vapaakaato ja sitä viinaa ei muuten missään ole sitä neljää senttiä :D Kohtuullisen ajoissa mentiin kuitenkin fiksuina tyttöinä hotellille ja valmistauduimme henkisesti tämän aamun 4.30 herätykseen. Koska olemme hienoja leidejä, varasimme car servicen aamuksi viemään meidät kentälle, josta Deltan pikkuinen koneenruttana kuljetti meidät mukavasti New Orleansiin, Louisianaan.

Kone oli muuten tosiaan pieni; kaksi penkkiä käytävän molemmin puolin. Se oli myös niin täynnä, että jouduimme Merin kanssa eroon toisistamme reiluksi kolmeksi tunniksi! </3 Istuimme saman rivin ikkunapaikoilla eli välissämme oli vain kaksi penkkiä ja käytävä, mutta se tuntui valtamereltä! Lisäksi istuimme keskellä nuorista miehistä koostuvaa polttariporukkaa, joilla viina virtasi tasaiseen tahtiin koko lennon ja juttukin muuttui sitä mukaa lennokkaammaksi.

Nyt päästiin meidän New Orleansin majoitukseen, joka on samalla meidän eka kerta couchsurfingin parissa. Täällä on tänä viikonloppuna nimittäin New Orleans Jazz Festival, mikä tarkoittaa, että hotellit ovat a) täynnä ja b) perkuleen kalliita (aka 400 paikallista rahaa yöltä o.o). Onneksi herra nimeltä Dennis oli ystävällinen ja lupasi meille katon pään päälle. Pienestä luottamuksesta kertoo esimerkiksi se, että hän antoi meille kämppänsä osoitteen ja sisäänpääsykoodin. Täällä me nyt istuskellaan olohuoneessa, vaikka host itse ei vielä ole edes kotona.

Nyt on tosin aika lähteä metsästysreissulle eli 200 metrin päässä olevaan McDonaldsiin. Nälkä on huutava!

xx Sanni

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kilometriä kilometrin perään

Neljäs päivä New Yorkissa alkoi aamiaisella ja aamudrinkillä (aamu ja aamu, kello oli yli puolenpäivän, kun pääsimme vihdoin liikkeelle) Bayard's Ale House nimisessä ravintolassa. Paikka oli viihtyisä ja palvelu oli erittäin ystävällistä. Päivä oli tähänastisista kaikkein lämpimin ja aurinkoisin, lämpötila kipusi reiluun kuuteentoista asteeseen jo aamupäivällä, joten lasitettu terrasikaan ei ollut lainkaan huono asia.

Aamupalan jälkeen käppäilimme kaikessa rauhassa lämmöstä nauttien metropysäkille ja suuntasimme kohti Brooklyniä. Brooklynissä emme sen enempää viettäneet aikaa, vaan tarkoituksenamme oli kävellä Brooklyn Bridge yli ja ihailla Manhattania myös kauempaa. Lämmin päivä ja viikonloppu aiheuttivat sen, että emme olleet sillalla yksin. Väkeä oli paikoitellen jopa ruuhkaksi asti. Reissu kyllä kannatti silti. Oli maisemat sen verran upeat. 



Sillalta päästyämme istuskelimme hetken pienen puiston laidalla ja nautimme lämmöstä. Jatkoimme matkaa takaisin päin kävellen ja haaveilimme drinkeistä aurinkoisella terassilla. Matkan varrelle osuneet paikat olivat kaikki kuitenkin joko liian hintavia tai tupaten täynnä, joten huomasimme lopulta olevamme jo kohtalaisen lähellä hotelliamme. Iltakin alkoi jo hämärtyä ja jaloissa painaa, joten haimmekin kaupasta evästä ja lähdimme hotellille.

Eilen sunnuntaina päivä oli aurinkoinen, mutta ei niin lämmin kuin edeltävä. Pääsiäissunnuntain takia monet paikat olivat kiinni, joten emme pitäneet aamulla mitään kiirettä, kun kumpaakin nukutti sopivasti harvinaisen pitkään. Lähdimme metrolla keskustaan ja kävimme "aamupalalla" herkullisesti mäkkärissä, koska syöminen oli edeltävänä päivänä jäänyt taas vähän vähemmälle. 

Jatkoimme matkaa seuraavalle metropysäkille ja jäimme pois Central Parkin laidalla. Haahuilimme puistossa useamman tunnin katsellen ihmisiä ja nautimme auringosta. Olimme molemmat pukeneet vähän turhan vähän päälle, koska säätiedotus oli luvannut lämpimämpää ja vähemmän tuulista. Jouduimme siis puistosta suuntaamaan lähimmälle metropysäkille ja takaisin hotellille. Kävimme pukemassa lisää päälle ja käppäilimme vielä lähinaapurustossa. Kävimme taas hakemassa illan syötävät kaupasta ja suuntasimme hotellille.

- Meri