Herkkuja ja hiekkaa

Road-osa meidän roadtripistä alkoi lauantaiaamuna. Päätimme olla laittamatta herätystä, sillä hyvät yöunet tuntuivat fiksulta ajatukselta. Herätystä ei kaivattukaan, sillä Denniksen kämpillä oli tässä vaiheessa myös muita surffaajia; kaksi tyttöä Ranskasta ja takapihalle telttansa pystyttivät kaksi nuorta miestä Texasista, joten hälinä ja vehkaaminen alkoi jo melko aikaisin. Aamutoimien jälkeen hyppäsimme sitten joskus yhdentoista aikaan ihanaan Hyndai Elentraamme ja viritimme apupoika Matin keskustelemaan kanssamme reitin kulusta. Matti on siis navigaattorimme, just so you know.

Ihailimme vielä Nolasta poispäin ajaessamme upeita suomaisemia ja rehevää luontoa, jonka odotimme siitä sitten kohta katoavan ja vaihtuvan "teksasmaisempiin maisemiin". Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan vaikka suomaisemat jäivätkin taakse, koko matka Dallasiin oli yllättävän vihreää. Asiaankuuluvasti auto piti tietenkin täyttää matkaherkuilla. Nappasimme mukaan Oreoita, Funyuns-sipsuja sekä Jelly Beans -namuja. Etenkin Jelly Beanseistä oli suunnatonta iloa, kun erehdyimme napsimaan pussista karkkeja, joiden makuina olivat Root Beer tai Sizzling Cinnamon. Ilmeet olivat siinä kohtaa kyllä näkemisen arvoisia :D

Jouduimme matkalla yllättäen myös tankkaamaan ja tajusimme, ettemme edes tiedä mitä tankata uljaaseen ratsuumme. Lisäksi bensa-automaatti ei suostunut hyväksymään meidän maksukorttejamme, joten koko homma oli melkoista evoilua. Huoltsikan täti kuitenkin avusti meitä ja tankki saatiin täyteen (eikä auto vielä ole hajonnut eli varmaan oikeaa tavaraakin!). Ajaessa olimme myös huomanneet, etteivät ihanat vuokraamotyypit olleet täyttäneet lasinpesunestesäiliötä, joten nappasimme sitäkin huoltoasemalta kanisterin.

Varasimme Dallasista etukäteen hotellihuoneen (Hotels.comin mobiilisovellus palvelee melko hyvin ja Tripadvisoria kun käyttää rinnalla, niin johan pelittää), joten navigaattoriin oli helppo asettaa hotellin osoite ja pääsimme suoraan perille. Kävimme noutamassa broiskua ja salattia Wing Bucket -nimisestä lafkasta. Omnom, salaatti maistui semihyvältä, kun on viikon verran syönyt 'muricamoskaa.

JFK Memorial

Sunnuntaina jätimme Hotelli Lawrencen taaksemme ja koska Meri ajoi koko lauantain, oli sunnuntaina minun vuoroni. Elentra lähti liikkeelle jouhevasti, mutta Matilla oli ilmeisesti lauantai-ilta vähän venähtänyt, sillä ajelimme hetken aikaa jotain ihme reittejä. Onneksi jäätyminen helpotti melko nopeasti ja Matti pääsi taas kärryille, kunnes seuraavaksi tietyö sotki pasmoja. Suurempia ongelmia ei kuitenkaan senkään suhteen ollut ja pääsimme kiitämään läpi nyt jo huomattavasti kuivemmaksi ja odotusten mukaisemmaksi muuttuneiden maisemien läpi.

Dallasissa muuten tuuli ihan älyttömästi, eikä tuuli ainakaan helpottanut matkalla. Nyt googlailin vähän niin mitä nyt pientä himumyrskyä/tornadotouhuja tuolla Kaakkois-USAssa. Ihmekös, että "vähän" tuuli. Autossa tuntui koko 7 tunnin ajamisen aikana tuulenpuuskia ja levähdystauoilla ei meinannut mekko pysyä päällä :D Lisäksi havaittiin omituinen ilmiö, kun tuuli nostatti ilmaan punertavaa hiekkaa/multaa pelloilta, minkä seurauksena ilma oli sumuinen ja punertava. Näkyvyyttä oli tiellä ihan hyvin eli ei huolta sen suhteen, mutta horisontti ja aurinko olivat kuin paksun paksun verhon takana. Hyvin omituista. Hetken tuulessa seistyään sai myös sylkeä hiekkaa suustaan, kun hampaissa alkoi narista :D Namia.

Nyt ollaankin jo Amarillossa hotellissa ja kävimme hakemassa ribsejä, pulled porkkia ja grillattua kanaa läheisestä BBQ-ravintolasta - ollaanhan sentään Teksasissa. Nyt masut täynnä nautitaan vielä jälkkäriksi Chocolate Fudge Oreoita ja tuoreita mansikoita ♡ Elämä on ihan kivaa atm :)

Huomenna sitten kohti Denveriä, Coloradoa! Tai mistä sitä tietää, minne tie vie ;)

Yours truly,

Sanni

Kuuma kuuma NOLA

Päivät ovat kuluneet nopsaa vauhtia, ja nyt onkin jo viimeinen ilta New Orleansissa. Ensimmäinen sana, joka New Orleansista tulee mieleen, on kummallinen. Kaupunki on kuuma, kostea ja vehreä. Ensimmäiseksi huomiomme kiinnittivät palmut, ihan kuin olisimme saapuneet kokonaan uuteen maahan. Kaupunki on siis täysin erilainen kuin vaikkapa New York. 

Ensimmäisenä päivänä tallustelimme French Quarter -kaupunginosassa, jossa sijaitsee myös kuuluisa Bourbon Street. Käppäilimme useamman tunnin ja nautiskelimme noin +28 asteen lämpötilasta. Melkoinen muutos New Yorkin jälkeen. Matkustamisen ja huonosti nukutun yön jälkeinen väsymys alkoi kuitenkin painaa jo melko aikaisin, joten päätimme lähteä unille majapaikkaamme ja jättää kaupungin parempi tutkiminen seuraavalle päivälle. 

Seuraavana päivänä, eli torstaina, aloitimme aamumme aamupalapaikan etsinnällä. Löysimme Yelpin avustuksella New Orleans Cake Cafe & Bakery -nimisen paikan, jossa söimme erittäin hyvät ja täyttävät sandwichit ja namnam-cupcakesit.

Aamupalan jälkeen suuntasimme kadulle, jonka bongasimme edeltävän päivän kävelyreissulla. Ostimme molemmat kivasta pikkuliikkeestä hatut, koska auringonpaahteessa käppäily olisi muuten aiheuttanut auringonpistoksen hyvinkin äkkiä.

 

Seuraavaksi käppäilimme taas keskustassa ja päädyimme Mississippin rantaan, jossa istuskelimme hyvän tovin. Jano alkoi kuitenkin voittaa, joten kävelimme taas Bourbon Streetille. Etsimme paikan, josta saimmme himoitsemiamme jäähile-daquireja. Istuimme pienessä baarissa useamman tunnin, koska juoma ei tuntunut loppuvan ikinä, kuten kävi myös seuraavassa paikassa tilaamiemme Hand Grenade -juomien (The most powerful drink in New Orleans) kanssa. Jälkimmäisessä paikassa soitti livebändi, joten siellä viihdyimme muutenkin mainiosti.

Kävimme muutamassa paikassa, mutta lopuksi päädyimme melko tyhjään baariin, jossa istuimmekin loppuillan ja viihdytimme mukavaa baarimikkoa, joka olisi muuten ollut lähestulkoon toimeettomana. 

Tänä aamuna herättyämme kävelimme rantaa pitkin kojulle, joka myy erinäköisiä kierroksia. Sanni keksi eilen aamulla, että kun olemme tällaisessa paikassa, niin täällähän voisi päästä katsomaan krokotiileja. Meillä kävi tuuri ja saimme kaksi paikkaa kierrokselle, jonka kuljetus lähti parin tunnin päästä siitä. Kävimme välissä syömässä ja kiertelemässä French Market -alueella, jossa oli erinäköisiä kojuja. 

Lähdimme pikkubussilla Jean Lafitte -nimiseen kaupunkiin, josta lähdimme suokiiturilla (vene, jonka perässä on iso potkurihärveli) suoalueelle katsomaan krokotiileja. Reissu oli aivan mielttömän hieno. Näimme krokoja ihan parin metrin päästä ja pääsimme jopa pitelemään itse parivuotiasta vauvakrokoa. Maisemat olivat myös aivan käsittämättömät.

Suoajelun jälkeen lähdimme taksilla lentokentälle vuokraamamme autoa hakemaan. Auton saaminen ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin toivoimme, koska tiskin setä ei esimerkiksi tahtonut ymmärtää, että yhdistelmäkorttimme on ihan samanlainen luottokortti kuin normaali luottokortti. Pitkän tahimisen jälkeen saimme kuitenkin automme vihdoin (saimme yhtä kokoluokkaa isomman samalla hinnalla, koska pienempiä ei ollutkaan jäljellä) ja lähdimme ajamaan takaisin majapaikkaamme. NOLA on kamala paikka ajaa, lähes kaikki kadut ovat yksisuuntaisia. Hyi. Pääsimme kuitenkin perille ja pistimme koko matkan aikana kertyneet tummat pyykit koneeseen. Pakkaamme vielä laukut ja olemme valmiita nukkumaan ja keräämään voimia huomiseen ajamiseen. 

- Meri

Viimeiset NYC-päivät ja Broadway

Maanantaina lähdettiin Merin kanssa vielä kerran "käymään" Macy'sillä. Virhe, jos lompakoltani kysytään. Matkaan tarttui nimittäin elämäni kallein laukku (muttakun se on niin kaaaaunis ♡♡) ja Merikin sai pitkään himoitsemansa uuden lompakon, DKNYtä tietenkin, ettei imago kärsi. Uuden laukun myötä piti tietenkin sitten koluta kaikki lähikatujen kenkäkaupat niiden täydellisen väristen, laukkuun mätsäävien sandaalien toivossa, vaikkakin tuloksetta.

Shoppailuhuumassa huomasimmekin ajan vierähtäneen ja lähdimme Five Guysin kautta hotellille (Five Guys -burgerit on niin täydellistä herkkua, että oksat pois!). Iltapäivän hotellivierailun funktio oli siistiytyä illan main eventiä varten. Facebookissa ja muissa sosiaalisissa medioissa ihmiset ovatkin jo kypsyneet Broadway-hehkutteluumme, mutta kerran vielä pojat!

Jo Suomesta käsin ostimme liput Hedwig and the Angry Inch -musikaaliin, täysin siitä syystä, että pääsisimme näkemään sekä loistavan Broadway-shown että pääosan esittäjän, Neil Patrick Harrisin. Esitys oli niin sanottu preview-show eli näytös ennen varsinaista ensi-iltaa. Internetistä selvisi, että preview-esitysten pointti on siinä, että liput ovat hieman halvempia, mutta esitys ei välttämättä ole aivan täysin lopullisessa muodossaan. Meidän näytöksemme oli kuitenkin ensi-iltaa edeltävänä iltana, joten päättelimme, että esityksen pitäisi kyllä kaiken järjen mukaan siinä kohtaa jo olla reerassa.

Itse musikaali oli toteutettu ikään kuin keikkana, NPHn esittämä transsukupuolinen Hedwig on Hedwig and the Angry Inch -yhtyeen solisti. Itä-Berliinistä Amerikkaan päätynyt Hedwig kertoo lavalla tarinansa ja tarinaan on saumattomasti liitetty loistavia biisejä. NPH tekee Hedwiginä ihan loistavan roolisuorituksen. Sitä istuu vaan yleisössä ja uskoo täysin, että lavalla on Hedwig eikä NPH naiseksi pukeutuneena. Vielä nyt kaksi päivää myöhemminkin menee kylmät väreet kun vaan ajatteleekin.

Esityksen jälkeen olimme jo siirtymässä Aikaneliölle, kun huomasimme pienehkön ihmiskasan Belasco-teatterin sivuportin ympärillä. Siinä selvästikin odotettiin NPHta poistuvaksi, joten tyhminä fanityttöinä jäimme joukon jatkoksi. Kamerat ojossa odotimme hyvän tovin, mutta pääsimme kuin pääsimmekin näkemään herran lähietäisyydeltä ilman meikkiä ja glitteriä. Myös Harrisin puoliso David Burtka oli paikalla, joskin näppäili vain autossa puhelintaan Neilin jakaessa nimikirjoituksia (me jäimme ilman :< ) faneille.

Vaikka ilta oli jo pimennyt, päästyämme Aikaneliölle oli valon määrä niin käsittämätön, että olisi voinut olla keskipäivä. Ihastelimme valosaastetta ja kuvasimme välkkyviä mainostauluja. Väsymys alkoi kuitenkin voittaa Broadway-hypen, joten lähdimme hotellille nukkumaan.

Viimeinen päivä New Yorkissa oli varmaan lämpimin kaikista. Mukavuudenhaluisina menimme syömään aamiaista The Grey Dogiin, jossa olimme käyneet jo aiemminkin (se hipsteripaikka, you know). Siellä tajusimme, että meiltä oli vielä Flatiron näkemättä! Nimenomaan Fla-ti-ron, ei Flät Airon. Kyseiseltä rakennukselta on mielekiintoisen näköisiä kuvia, mutta ne valitettavasti ovat edelleen jumissa kamerassa (we're working on that, promise).

Flatironin jälkeen otimme kohteeksemme Bloomingdales -tavaratalon. Se muistuttaa hiukan Stokkaa, mutta potenssiin kymmenen fiininpänä. Siellä tuli ekaa kertaa sellainen olo, että kehtaako täällä edes olla omissa kuluneissa pöksyissään ja kauhtuneessa topissa. Muutama vaate tuli sovitettua, mutta ihme ja kumma poistuimme kaupasta molemmat tyhjin käsin. Ulos astuessamme kasvoille osuivat SADEPISARAT wat. Olimme juuri suunnitelleen menevämme taas Central Parkiin nauttimaan lämmöstä ja ihmisvilinästä, mutta nyt tihutti vettä! Onneksi sade ei ollut kovin kummoinen, kävelimme siis ihan rauhassa katuja istuskeluun sopivaista irkkupubia etsien.

Päädyimme Connolly's nimiseen paikkaan. Ja "viimeisen illan yhdet drikit" muuttuivat muutamaksi. Ollaanko me muuten muistutettu, että jenkeissä sallitaan tosiaan viinan vapaakaato ja sitä viinaa ei muuten missään ole sitä neljää senttiä :D Kohtuullisen ajoissa mentiin kuitenkin fiksuina tyttöinä hotellille ja valmistauduimme henkisesti tämän aamun 4.30 herätykseen. Koska olemme hienoja leidejä, varasimme car servicen aamuksi viemään meidät kentälle, josta Deltan pikkuinen koneenruttana kuljetti meidät mukavasti New Orleansiin, Louisianaan.

Kone oli muuten tosiaan pieni; kaksi penkkiä käytävän molemmin puolin. Se oli myös niin täynnä, että jouduimme Merin kanssa eroon toisistamme reiluksi kolmeksi tunniksi! </3 Istuimme saman rivin ikkunapaikoilla eli välissämme oli vain kaksi penkkiä ja käytävä, mutta se tuntui valtamereltä! Lisäksi istuimme keskellä nuorista miehistä koostuvaa polttariporukkaa, joilla viina virtasi tasaiseen tahtiin koko lennon ja juttukin muuttui sitä mukaa lennokkaammaksi.

Nyt päästiin meidän New Orleansin majoitukseen, joka on samalla meidän eka kerta couchsurfingin parissa. Täällä on tänä viikonloppuna nimittäin New Orleans Jazz Festival, mikä tarkoittaa, että hotellit ovat a) täynnä ja b) perkuleen kalliita (aka 400 paikallista rahaa yöltä o.o). Onneksi herra nimeltä Dennis oli ystävällinen ja lupasi meille katon pään päälle. Pienestä luottamuksesta kertoo esimerkiksi se, että hän antoi meille kämppänsä osoitteen ja sisäänpääsykoodin. Täällä me nyt istuskellaan olohuoneessa, vaikka host itse ei vielä ole edes kotona.

Nyt on tosin aika lähteä metsästysreissulle eli 200 metrin päässä olevaan McDonaldsiin. Nälkä on huutava!

xx Sanni

Kilometriä kilometrin perään

Neljäs päivä New Yorkissa alkoi aamiaisella ja aamudrinkillä (aamu ja aamu, kello oli yli puolenpäivän, kun pääsimme vihdoin liikkeelle) Bayard's Ale House nimisessä ravintolassa. Paikka oli viihtyisä ja palvelu oli erittäin ystävällistä. Päivä oli tähänastisista kaikkein lämpimin ja aurinkoisin, lämpötila kipusi reiluun kuuteentoista asteeseen jo aamupäivällä, joten lasitettu terrasikaan ei ollut lainkaan huono asia.

Aamupalan jälkeen käppäilimme kaikessa rauhassa lämmöstä nauttien metropysäkille ja suuntasimme kohti Brooklyniä. Brooklynissä emme sen enempää viettäneet aikaa, vaan tarkoituksenamme oli kävellä Brooklyn Bridge yli ja ihailla Manhattania myös kauempaa. Lämmin päivä ja viikonloppu aiheuttivat sen, että emme olleet sillalla yksin. Väkeä oli paikoitellen jopa ruuhkaksi asti. Reissu kyllä kannatti silti. Oli maisemat sen verran upeat. 

Sillalta päästyämme istuskelimme hetken pienen puiston laidalla ja nautimme lämmöstä. Jatkoimme matkaa takaisin päin kävellen ja haaveilimme drinkeistä aurinkoisella terassilla. Matkan varrelle osuneet paikat olivat kaikki kuitenkin joko liian hintavia tai tupaten täynnä, joten huomasimme lopulta olevamme jo kohtalaisen lähellä hotelliamme. Iltakin alkoi jo hämärtyä ja jaloissa painaa, joten haimmekin kaupasta evästä ja lähdimme hotellille.

Eilen sunnuntaina päivä oli aurinkoinen, mutta ei niin lämmin kuin edeltävä. Pääsiäissunnuntain takia monet paikat olivat kiinni, joten emme pitäneet aamulla mitään kiirettä, kun kumpaakin nukutti sopivasti harvinaisen pitkään. Lähdimme metrolla keskustaan ja kävimme "aamupalalla" herkullisesti mäkkärissä, koska syöminen oli edeltävänä päivänä jäänyt taas vähän vähemmälle. 

Jatkoimme matkaa seuraavalle metropysäkille ja jäimme pois Central Parkin laidalla. Haahuilimme puistossa useamman tunnin katsellen ihmisiä ja nautimme auringosta. Olimme molemmat pukeneet vähän turhan vähän päälle, koska säätiedotus oli luvannut lämpimämpää ja vähemmän tuulista. Jouduimme siis puistosta suuntaamaan lähimmälle metropysäkille ja takaisin hotellille. Kävimme pukemassa lisää päälle ja käppäilimme vielä lähinaapurustossa. Kävimme taas hakemassa illan syötävät kaupasta ja suuntasimme hotellille.

- Meri

Tallustelua ja shopping spree

Päiviä New Yorkissa on nyt takana kolme, vaikka tuntuu kuin olisi ollut täällä jo pidempäänkin. Jollain ihmeen tavalla New Yorkin kokoinenkin suurkaupunki voi kaikessa vilinässään ja hulinassaan tuntua hyvin pieneltä ja kotoisalta. Edelleenkin itseään pitää tosin muistuttaa, että täällä sitä todellakin ollaan, jotta muistaa nauttia jokaisesta hetkestä. Omasta puolestani voin kyllä sanoa, että imen New Yorkin tunnelmaa joka solullani koko ajan.

Toinen päivä alkoi ihanalla French Toast -aamiaisella The Grey Dog nimisessä paikassa. Ravintola oli melkoinen hipsteripaikka, mutta tunnelmaltaan ja palvelultaan ihana. Myös ruoka, kera mansikoiden, banaanin ja vaahterasiirapin, oli kerrassaan loistavaa. Saattaapi olla, että sinne tulee eksyttyä vielä uudemmankin kerran, sillä sen sijainti on mukavasti hotellimme lähellä.

Aamiaisen jälkeen hiippailimme metron avustuksella Financial Districtille ja Wall Streetille. Paikka kuhisi turisteja eikä haavekuvien komeita ja kiireisiä pukumiehiä näkynyt juuri ollenkaan (buhuu). Kävimme sitten lohduttautumassa (tai hakemassa lisää pahaa mieltä omien rahavarojen rajallisuuden vuoksi) Tiffany'sin liikkeessä. Ihanan ylellinen liike ja uskomattoman kauniit - ja kalliit - korut, ei huono paikka haaveilla lottovoitosta.

Wall Streetiltä ja lähikaduilta tiirailimme myös uutta World Trade Centeriä ja kävelimme pikkuhiljaa aivan Manhattanin eteläkärkeen. Meri sai puistossa kiven silmäänsä ja sokea matkakumppani piti saattaa WC-tiloihin silmää huuhtomaan :D Näkö onneksi palautui, mutta seuraavaksi kohtasimme järkyttävän aggressiivisia lauttamatkapromoottoreita. Äijät koittivat saada turisteja juuri omien firmojensa lautoille eivätkä meinanneet ymmärtää, että me haluamme vain mennä kävelemään ympyrää puistoon emmekä mitään venematkaa.

Selvisimme kuitenkin ja pääsimme tihrustamaan jonkin matkan päässä näkyvää Vapaudenpatsasta. Patsas on luonnossa paljon pienempi, mitä odottaisi :D Jätimme myös tosiaan lauttamatkan patsaalle väliin, sillä eipä se patsas kovin ihmeelliseltä sisältä päin näytä, veikkaisin. Matkallamme pohjoiseen satuimme (täysin vahingossa, vaikkei ehkä uskoisi) Century 21stin kohdalle ja teimme sen hirveän virheen, että päätimme mennä sisään. Voitte nimittäin vain kuvitella millainen KAAOS on liikkeessä, jossa myydään aitoja merkkituotteita huimilla alennuksilla. Kahlasimme ihmistulvassa läpi KOLME KERROSTA naistenvaatteita, mutta lopulta mukaan tarttui DKNYn laukku Merille ja ihana Tommy Hilfigerin lompakko itselleni. Katsotaan tuleeko sinne vielä lähdettyä uudelleen, mutta toivon sieluni pohjasta, että ei :D

Tänään kävimme aamiaisella jälleen uudessa dinerissa. Diner oli niin periamerikkalainen kuin vain voi olla. Ruoka La Bonbonnieressä oli ihan ok, mutta palvelu sen verran nihkeää, että ei kyllä mennä toiste. Perjantai oltii  valittu shoppailupäiväksi ja ihme kyllä edellisen päivän painajainen Century 21stissä ei odotusten mukaan ollutkaan imenyt kaikkia muutenkin vähäisiä shoppailumehuja minusta. Meri luonnollisesti hyppi innosta Macy'sin logot silmissä kiiluen.

Otimme siis suunnaksi Macy's-tavaratalon. Pikkuinen liike kattaa kahdessa talossa yhteensä YHDEKSÄN kerrosta vaatteita, asusteita ja mitä ikinä sitä nyt saattaa edes kuvitella. Saimme paikassa kulumaan varmaan ainakin viisi tuntia ja köh köh pikkaisen myös benjamineja. Macy'sin kassit heiluen söimme burgerit Five Guysin raflassa ja tallustimme vielä Loft-nimiseen vaatekauppaan (älä kysy mistä se energia vielä löytyi, kun zombiemode asettui päälle jo edellisessäkin puljussa). Mutta kyllähän sieltäkin sitten kassi mukaan lähti ja lompakko keveni jälleen.

Buyer's remorse ei ainakaan vielä ole iskenyt, mutta ehkä se sitten, kun tsiikailee tiliotetta. Nyt jalkojen lepuuttelua ja Orphan Black -maraton. Huomisesta alkaen pitäisi lämpötilojenkin kohota sinne lähemmäs kahtakymmentä, kun nyt on ollut vielä mukavan kirpsakkaa :D Tässä vielä pari kuvaa vähän jälkijunassa n_____n

xx Sanni

Näköalojen huumaa

Aivan mieletön ensimmäinen päivä takana, vaikka näin seuraavana aamuna jaloissa vähän tuntuukin, että ei olisi kannattanut ahnehtia ihan niin paljoa yhtenä päivänä.

Aamu lähti käyntiin yllättävän pirteänä. Jetlag ei ole ollut lainkaan niin paha, mitä olisi voinut kuvitella. Molemmat nukuimme yhdeksään saakka lähestulkoon putkeen, eli Suomen aikaa neljään. Nukkumaan pääsimme yhden jäljissä. Aamulla ensimmäinen operaatio oli hyvän aamupalapaikan löytäminen. Sannilla toiveissa oli kunnon pancakesit, joten ensimmäinen vastaantuleva ei kelvannut. Onnistuimme ilmeisesti kiertelemään katuja niin, että ohitimme kaikki mahdolliset paikat, koska kävelimme usean kilometrin keskustaan saakka. Yövyin viime reissullani New Yorkissa keskustassa ja tiesin, että sen hotellin lähellä oli useampikin hyvä paikka, mutta tarkkaa sijaintia en muistanut. Siinä vaiheessa, kun nälkä oli ihan älytön ja kiukku meinasi iskeä, löysimme etsimämme vihdoin. Kunnon The Lumberjack-aamiaisen (munakokkelia, pekonia ja pancakeseja) jälkeen oli kaksi tyytyväistä matkaajaa.

Aamupalalta suuntasimme lähellä sijaitseville nähtävyyksille, ensimmäiseksi Grand Central Stationille. Siellä vähän aikaa pällisteltyämme jatkoimme matkaa kohteena Times Square. Matkalla näimme myös Chrysler Buildingin (ja sen suomalaisesta ruostumattomasta teräksestä tehdyn katon, kuten isäni minua lähtiessäni informoi). Times Square oli edelleen yhtä älytön, vaikka sen on ennen jo nähnytkin. Istuimme siellä hyvän tovin Tkts-pisteen portailla ja vaan olimme ja tuijottelimme ihmisiä.

Seuraavana kohteenamme oli Rockefeller Center. Katselimme hetken luistelukentän menoa ja kävimme sitten ostamassa liput Top of the Rock -näköalatorniin. Jonoa oli sen verran paljon, joten saimme liput reilun kahden tunnin päähän. Päädyimme tappamaan aikaa irkkupubiin, jossa televisiossa pyöri hämmästyttävää kyllä Eurooppalaista jalkapalloa. Minä join varsin tujukan, mutta hyvän appletinin ja Sanni cosmopolitanin. Puolisen tuntia ennen Top of the Rock -aikaamme lähdimme haahuilemaan sinne päin, koska tarjoilijat rupesivat katsomaan meitä ulos, koska emme juoneet enempää.

Kun vihdoin pääsimme Top of the Rockin ensimmäisistä porteista sisään,  jouduimme turvatarkastukseen, jossa lentokenttätyyliin läpivalaistiin laukut. Tämän jälkeen pääsimme jonottamaan vähän lisää, mutta jonottaminen kyllä kannatti. Maisemat olivat ihan mielettömät! Kulutimme maisemia katsellen hyvän tovin, mutta väsymys alkoi tässä kohtaa jo painaa, joten seuraavaksi suuntasimme kaupan kautta kotiin. Tajusimme, että emme olleet syöneet aamupalan jälkeen mitään, mutta kummallakaan ei ollut kunnon nälkä, joten emme menneetkään enää ravintolaan vaan päädyin kaupasta ostettuihin hedelmiin, jogurttiin ja mysliin.

Hotellilla uni iski varsin äkkiä, joten simahdin kymmenen jäljissä kuin saunalyhty. Hieman vielä matkaväsymys taitaa painaa.

Nyt uutta päivää aloittelemaan!

- Meri

Ps. Kuvia emme saakaan näkyville ihan heti, mutta perästä kuuluu!

Mikä lentäen tulee

Me ollaan hengissä! Lähdettiin tosiaan tiistai-iltapäivänä Helsinki-Vantaalta British Airwaysillä kohti Lontoota, jossa vaihdettiin näppärästi Virgin Atlanticille ja koneen keula suunnattiin kohti Vapaudenpatsasta. Helsingin ja Lontoon välinen kolmen tunnin lento tuntui erittäinkin pitkäveteiseltä, kun lennon lyhyyden takia ei viitsinyt sen enempää kuluttaa vähäisiä tylsyydentappokeinojaan. Saatiin me sentään pieni snack eli jonkin sortin paprika-kana-leipä (joka tosin jäi allekirjoittaneelta syömättä, sillä vedettiin kentällä napaan saavillinen nachoja ja muita herkkuja kera oluen). Saatoin myös maistaa koneen valkkaria, joka osoittautui ihan kohtuulliseksi ollakseen lentokoneviiniä.

Virgin Atlanticin lennosta pitää kyllä antaa erityiskehuja. Kone oli valtava ja jokaisella matkustajalla oli oma ruutu edellä olevan penkin selkämyksessä. Tästä viihdekeskuksesta löytyi vaikka miten paljon leffoja, tv-sarjojen jaksoja, musiikkia sekä pelejä. Leffavalikoimassa oli ihan uusiakin leffoja, jopa yksi sellainen, joka on Suomessa juuri vasta saanut ensi-iltansa.

Varoituksen sanana voisin vielä mainita kaikille, että Don Jon on sellainen leffa, jota EI kannata valita lentokoneessa katseltavaksi. Niille, jotka eivät tiedä kyseistä elokuvaa kerrottakoon, että pieni vaivaantumisen puna saattaa nousta poskille, kun elokuvasta 90% on joko elokuvien hahmojen välisiä seksikohtauksia tai sitten klippejä pornografisesta materiaalista, jota päähenkilö ammentaa aika suurella kauhalla. Mikäli elokuvan kuitenkin valitsee, niin suosittelen kääntämään päätä 180 astetta molempiin suuntiin ja tarkistamaan, että lähettyvillä ei istu lapsia :D

Anyway, siinä se hiukan reilu seitsemän tunnin lento kului rattoisasti elokuvien ja musiikin parissa. Ei kumpikaan Merin kanssa edes nukuttu, joskin siihen saattaa olla osansa myös sillä, että lentokoneen istuin on maailman epämukavin nukkumispaikka.

JFK:lle saavuttaessa saatiinkin sitten jännittää turvatarkastuksia. Koneesta jonotettiin tiskille, jossa virkailija otti sormenjäljet ja valokuvan. Etukäteen oltiin luettu kaikkia kauhutarinoita virkaintoisista virkailijoista, jotka haluavat tietää missä asuu matkan ajan, onko varaa olla maassa, milloin lähtee ja miljoona muuta asiaa. Todellisuudessa virkailija oli sen oloinen, että menkääs nyt matkoihinne. Ainoa asia, mitä hän katsoi tarkemmin oli mun passikuva. Heh, saattaa olla että ulkonäkö on hieman päässyt muuttumaan viimeisen 8 vuoden aikana n___n

Tarkastuksesta päästiin hakemaan laukut ja sitten taksijonoon. New York näyttäytyi meille kaikessa loistossaan, kun taivaalta vihmoi vaakasuoraan jotain kamaa olomuodoltaan rännän ja lumen välimaastosta. Katujen varsilla autot oli oikeesti sellasen muutaman sentin lumikerroksen alla! Hotelli onneks löytyi siitä huolimatta ja ei voi muuta sanoa, kun ohhoh :D Meillä on täällä nimittäin maailman pienin hotellihuone. Kyllähän me nyt tiedettiin, että halvalla lähdettiin ja että huone tulee olemaan pieni (jaetuilla wc- ja suihkutiloilla), muttakun ei tänne mahdu edes meidän matkalaukut lattialle! Toisaalta kaksi telkkaria on tietenkin saatu ängettyä tähän tilaihmeeseen (yksi kerrossängyn molemmille osastoille, daa). 'Murica sanon vaan.

Kaikki tilat on kuitenkin ihan siistejä ja sängytkin mukavia nukkua eli tilan puute on ainoa ongelma. Mutta eipä siinä muuta, ollaan vaan melkosia akrobaatteja kun lähdetään täältä, kun joudutaan sompailemaan laukkujen yllä ja keikkumaan kerrossängyn kaiteissa. Ilmainen avoin Wifi on myös aika iso plussa tälle hotlalle sekä se, että sijainti on kahdestakin syystä aika oiva. Ensimmäinen on se, että ollaan ihan Hudson-joen rannassa eli näkymät on etenkin ilta-aikaan ihan muksat ja toinen se, että metroasema löytyy kohtuullisen muutaman korttelin kävelymatkan päästä.

Voin kertoa, että uni maittoi ihan hyvin ensimmäisenä yönä, kun valvomista oli takana sellaset kivat 24h ja sisäinen kello tikitti jo aamukahdeksaa kellon ollessa täällä noin yksi yöllä. Kaikkein haastavinta tässä koko touhussa on se, että sais itsensä vielä tajuamaan, että tosiaan on Nykissä! Kaikki on niin jotenkin epärealistista. Kokoajan sais olla nipistämässä itseään, että hei, tää on hei oikeesti nyt se New York :D

xx Sanni

Lentooooooon

Tässä sitä nyt ollaan, autossa matkalla Helsinki-Vantaan lentokentälle. Voin rehellisesti sanoa, että mua ei oo IKINÄ jännittäny näin paljon. Ei ikinä. Jännittää niin paljon, että voin jo melkeen fyysisestikin pahoin (se että kirjottaa blogia tabletilla ja vielä liikkuvassa autossa ei mitenkään voi vaikuttaa siihen).

Meidän aamu alkoi sillä, että käytiin vaihtamassa Merille rahaa Forexilla. Niillä nimittäin ei eilen ollut dollareita muuta kuin vitosia ja ykkösiä, joten vähänkin isomman summan ottaminen olis vaatinu erillistä rahasäkkiä. Onneks Forexille tuli tänään aamulla vielä rahakuorma, niin saatiin sitten haettua Merillekin vähän benjamineja taskujen pohjalle.

Sitten päädyttiin vielä metsästämään kuulokkeiden lentokoneliitintä ympäri Turkua. Clasulla ei ollut eikä Stokkalla. Pienen Subwayssa pidetyn mietintä- ja aamupalahetken jälkeen päädyttiin Teknik Magasinetiin, josta moiset liittimet saatiin. Onneks oltiin ajoissa liikkeellä hehe. Ei tullu mieleen aiemmin, että eihän niitä omia kuulokkeita voi siellä koneessa ilman sovitinta käyttää. Huuups.

Eipä siinä sitten. Viiden jälistä lentokoneen pyörien pitäis irrota maasta ja saadaan tämäkin seikkailu virallisesti käyntiin. Päivitystahdistakin tulee varmaan hieman maltillisempi, vaikka veikkaan, että ihmiset ehtivät kyllä kypsyä moneen kertaan tähänkin höpöttelyyn :D Who cares. Täpinä on sen verran kova, että pakko purkaa johonkin!

Pitäkää Suomi pystyssä sillä aikaa! Here we go.

xx Sanni

Puhutaanpa säästä

Täpinä ja paniikki valtaavat alaa koomailulta. Muutaman tunnin kuluttua sitä pitäisi olla valmis lähtemään viettämään ensi yö Turussa ja sitten huomenna Helsinki-Vantaan lentokentän kautta kohti New Yorkia. Lyön vaikka vetoa siitä, että Turussa tulee noin miljoona unohtunutta asiaa mieleen ja paniikki kymmenkertaistuu, kun niitä ei enää pääse kotoa hakemaan. Toisaalta järjellä kun ajattelee, niin kunhan on rahaa, passi ja liput, niin eiköhän sitä tule toimeen. Nykissä pitäisi olla ainakin pari kauppaa, niin eiköhän sieltä sitten saa ostettua jos jotain unohtuu. Ehe ehe.

Laukku tuntuu edelleen liian tyhjältä. Punnituksessa tuli lukemat 12,8 kg ja käsimatkatavarat painavat nelisen kiloa. Ihan hyvissä lukemissa mennään siis, kun lentoyhtiöiden rajat ovat 23 kg ja 10 kg :) Shoppailuvaraa löytyy. Siltikin tekisi mieli käydä läpi kaappeja ja etsiä lisää mukaan otettavia vaatteita "kun kerran on tilaa". Vaatii huomattavasti tahdonvoimaa olla tekemättä sitä. Tai ehkä menen tekemään sitä kunhan saan tämän kirjoitettua... >:)

Meri tuossa edellä mainitsikin jo vähän reissulla vastaan tulevista lämpötiloista. Ne vaihtelevat aika mukavasti. Perkuleen New York painuu heti sinne lähemmän kymmentä kuin kahtakymmentä astetta, kun me saavumme. Nyt siellä ollaan vielä parinkymmenen kieppeillä. No, mutta onneksi loppuviikosta alkaa pikkuhiljaa lämpenemään jälleen. Katselin vähän tämän hetken lämpötiloja reittimme varrelta, niitä olisi tässä:

Sanoisin, että kelpaa! Etenkin nuo Nolan ja Vegasin lämpötilat lämmittävät mieltä jo nyt ;) Ja uskoisin, että muutaman viikon päästä Friscossakin on jonkin verran lämpimämpää. Vaikkakin merenrantakaupunkeina Friscossa ja Losissa on ongelmana todennäköisesti kova tuuli. Jostain muistan lukeneeni nimittäin, että Losissa ei välttämättä olekaan rantakelejä, vaikka lämpötila olisikin sopivissa lukemissa, sillä tuuli mereltä on niin kylmä. Toivotaan silti parasta! Tahtoo päästä ihonväriltään edes hohtavanvalkoisesta tavalliseen valkoiseen :D nimim. white iz mah color

Kirjoittaminen toimii hyvänä tapana unohtaa hetkeksi paniikki ja ahdistus, mutta paluu todellisuuteen odottaa. Veikkaan, että ahdistus hellittää vasta sitten kun JFK:lla ihanat TSA:n sedät ja tädit päästävät meidät suosiolla maahan. Sitten saa olla pelkästään innoissaan!

xx Sanni

Pakkaamisen tuskaa

Pakkaaminen on aina yhtä kamalaa. Tuntuu, että tavaraa on joka tapauksessa aivan liian vähän tai aivan liian paljon. Olen kuitenkin selvinnyt ilman sen suurempia paniikkikohtauksia, yllättävää kyllä. Suurimman ongelman tuo se, että kuljemme halki maan ja lämpötilat vaihtelevat noin 10 asteesta lähemmäs 30 astetta. Miten noihin lämpötilaeroihin voi pakata järkevästi?! Menemme onneksi kuitenkin maahan, josta kaiken puuttuvan voi ostaa. Ja veikkaan, että vielä melko tyhjä laukku on takaisin tullessa tupaten täynnä.

Olen itse käynyt New Yorkissa kertaalleen pari vuotta sitten, joten matkan suunnittelu on keskittynyt ainakin minun puolestani vähän turhankin paljon juuri Nykiin, koska sieltä tiedän jopa jo vähän, missä kannattaa käydä. Tästä syystä vähän jännittääkin matkan jatko, kun kaikki on täysin uutta ja vierasta, eikä juurikaan ole hajua, millaista missäkin on. Matkaoppaita ja nettiä on tullut selailtua ahkerasti, joten jonkin verran hyviä vinkkejä olemme kuitenkin saaneet. Ja totta kai täytyy nähdä ns. perinteiset nähtävyyden, kuten Grand Canyon ja Las Vegas. Haluamme kuitenkin nähdä matkallamme myös sitä "tavallista" elämää, joten on mahtavaa saada ajaa läpi erilaisten alueiden.

Nyt takaisin pakkaamisen(panikoimisen) pariin.

- Meri

Kaksi yötä (ei jouluun, mutta melkein)

Matkalaukku levällään lattialla ja punaviinilasi vierellä on hyvä aloittaa tämän blogin elämä. Ylihuomenna tiistaina koittaa päivä, jota on odotettu valehtelematta yli puoli vuotta. Syksyllä kävimme ystäväni ja kollegani Merin kanssa nimittäin Kilroyn toimistolla juttelemassa mahdollisuuksistamme toteuttaa huhti-toukokuussa roadtrip USA:ssa.

Monenlaisia suunnitelmia pyöriteltiin ja lopulta matkalle asetettiin kehykset: huhtikuun 15. päivä lento New Yorkiin ja toukokuun 13. päivä lento Los Angelesista takaisin Suomen kamaralle Helsinkiin. Aluksi oli ajatuksena klassisesti ajaa koko matka New Yorkista Losiin, mutta kuukausi on kuitenkin sen verran lyhyt aika, että päätimme hieman huijata. Varasimme nimittäin USA:n sisäisen lennon New Yorkista New Orleansiin, josta matkantekomme jatkuisi sitten vuokra-autolla kohti länsirannikkoa.

Siinäpä sitten onkin matkamme lukkoon lyöty osuus. Viikko New Yorkin sykkeessä, minkä jälkeen muutama päivä New Orleansissa. Lähtöpäivään mennessä auton ja meidän on oltava Los Angelesin kentällä. Muuten edessämme on vain mailitolkulla baanaa läpi polttavan kuuman Yhdysvaltojen eteläosan.

Tässä kohtaa, kun lähtöön on todellakin vain alle kaksi vuorokautta, paniikki tulee aaltoillen. Enimmäkseen kuljen kotona kuin koomassa. Pääni ei tahdo ymmärtää lähestyvää lähtöä, ei sitten millään. Matkalaukkukin on puoliksi tyhjä vielä, vaikka enimmät tavarat ovat mukana. Kai. Vai tarvitsisinkohan vielä tuon? Entäs tuon? Samaan aikaan tuntuu, että vaatteita on liikaa ja liian vähän. Saan ihan tosissani shoppailla Jenkkilän puodeissa, jos meinaan täyttää tyhjäksi jääneen osan matkalaukustani. Vaikka tuskin se tulee olemaan ongelma.

Ja niille, jotka eivät meitä tunne, olemme Merin kanssa molemmat 22-vuotiaita nuoria bioanalyytikkoja Varsinais-Suomesta. Tutustuimme reilu 3,5 vuotta sitten opintojemme parissa ja opintojen aikana asuimme yhdessä kolme kuukautta Tanskassa työharjoittelun merkeissä. Voisi siis sanoa, että tiedämme jo ennalta toistemme ärsyttävät piirteet, etenkin matkustaessa. Täällä ainakin heti ping: maailman surkein suunnistusvaisto ja välillä ihan mahdottomuuksiin paisuva kykenemättömyys puhua vieraille ihmisille :D Not the easiest type to be traveling with, eh?

Tämä blogi on yrityksemme raportoida (nettimahdollisuuksien mukaan) matkamme kulusta ja toivottavasti joskus myös tulevaisuudessa tekemistämme toisista reissuista. Ja believe me, niitä on jo suunnitteilla! Kunhan vain palaamme ensin sovussa tältä reissulta :D

Nyt tyrehtyi tämä runosuoni, kommentoikaa ihmeessä ja kysykää, jos jokin askarruttaa mieltä :) To the next time,

xx Sanni