Maanantaina lähdettiin Merin kanssa vielä kerran "käymään" Macy'sillä. Virhe, jos lompakoltani kysytään. Matkaan tarttui nimittäin elämäni kallein laukku (muttakun se on niin kaaaaunis ♡♡) ja Merikin sai pitkään himoitsemansa uuden lompakon, DKNYtä tietenkin, ettei imago kärsi. Uuden laukun myötä piti tietenkin sitten koluta kaikki lähikatujen kenkäkaupat niiden täydellisen väristen, laukkuun mätsäävien sandaalien toivossa, vaikkakin tuloksetta.
Shoppailuhuumassa huomasimmekin ajan vierähtäneen ja lähdimme Five Guysin kautta hotellille (Five Guys -burgerit on niin täydellistä herkkua, että oksat pois!). Iltapäivän hotellivierailun funktio oli siistiytyä illan main eventiä varten. Facebookissa ja muissa sosiaalisissa medioissa ihmiset ovatkin jo kypsyneet Broadway-hehkutteluumme, mutta kerran vielä pojat!
Jo Suomesta käsin ostimme liput Hedwig and the Angry Inch -musikaaliin, täysin siitä syystä, että pääsisimme näkemään sekä loistavan Broadway-shown että pääosan esittäjän, Neil Patrick Harrisin. Esitys oli niin sanottu preview-show eli näytös ennen varsinaista ensi-iltaa. Internetistä selvisi, että preview-esitysten pointti on siinä, että liput ovat hieman halvempia, mutta esitys ei välttämättä ole aivan täysin lopullisessa muodossaan. Meidän näytöksemme oli kuitenkin ensi-iltaa edeltävänä iltana, joten päättelimme, että esityksen pitäisi kyllä kaiken järjen mukaan siinä kohtaa jo olla reerassa.
Itse musikaali oli toteutettu ikään kuin keikkana, NPHn esittämä transsukupuolinen Hedwig on Hedwig and the Angry Inch -yhtyeen solisti. Itä-Berliinistä Amerikkaan päätynyt Hedwig kertoo lavalla tarinansa ja tarinaan on saumattomasti liitetty loistavia biisejä. NPH tekee Hedwiginä ihan loistavan roolisuorituksen. Sitä istuu vaan yleisössä ja uskoo täysin, että lavalla on Hedwig eikä NPH naiseksi pukeutuneena. Vielä nyt kaksi päivää myöhemminkin menee kylmät väreet kun vaan ajatteleekin.
Esityksen jälkeen olimme jo siirtymässä Aikaneliölle, kun huomasimme pienehkön ihmiskasan Belasco-teatterin sivuportin ympärillä. Siinä selvästikin odotettiin NPHta poistuvaksi, joten tyhminä fanityttöinä jäimme joukon jatkoksi. Kamerat ojossa odotimme hyvän tovin, mutta pääsimme kuin pääsimmekin näkemään herran lähietäisyydeltä ilman meikkiä ja glitteriä. Myös Harrisin puoliso David Burtka oli paikalla, joskin näppäili vain autossa puhelintaan Neilin jakaessa nimikirjoituksia (me jäimme ilman :< ) faneille.
Vaikka ilta oli jo pimennyt, päästyämme Aikaneliölle oli valon määrä niin käsittämätön, että olisi voinut olla keskipäivä. Ihastelimme valosaastetta ja kuvasimme välkkyviä mainostauluja. Väsymys alkoi kuitenkin voittaa Broadway-hypen, joten lähdimme hotellille nukkumaan.
Viimeinen päivä New Yorkissa oli varmaan lämpimin kaikista. Mukavuudenhaluisina menimme syömään aamiaista The Grey Dogiin, jossa olimme käyneet jo aiemminkin (se hipsteripaikka, you know). Siellä tajusimme, että meiltä oli vielä Flatiron näkemättä! Nimenomaan Fla-ti-ron, ei Flät Airon. Kyseiseltä rakennukselta on mielekiintoisen näköisiä kuvia, mutta ne valitettavasti ovat edelleen jumissa kamerassa (we're working on that, promise).
Flatironin jälkeen otimme kohteeksemme Bloomingdales -tavaratalon. Se muistuttaa hiukan Stokkaa, mutta potenssiin kymmenen fiininpänä. Siellä tuli ekaa kertaa sellainen olo, että kehtaako täällä edes olla omissa kuluneissa pöksyissään ja kauhtuneessa topissa. Muutama vaate tuli sovitettua, mutta ihme ja kumma poistuimme kaupasta molemmat tyhjin käsin. Ulos astuessamme kasvoille osuivat SADEPISARAT wat. Olimme juuri suunnitelleen menevämme taas Central Parkiin nauttimaan lämmöstä ja ihmisvilinästä, mutta nyt tihutti vettä! Onneksi sade ei ollut kovin kummoinen, kävelimme siis ihan rauhassa katuja istuskeluun sopivaista irkkupubia etsien.
Päädyimme Connolly's nimiseen paikkaan. Ja "viimeisen illan yhdet drikit" muuttuivat muutamaksi. Ollaanko me muuten muistutettu, että jenkeissä sallitaan tosiaan viinan vapaakaato ja sitä viinaa ei muuten missään ole sitä neljää senttiä :D Kohtuullisen ajoissa mentiin kuitenkin fiksuina tyttöinä hotellille ja valmistauduimme henkisesti tämän aamun 4.30 herätykseen. Koska olemme hienoja leidejä, varasimme car servicen aamuksi viemään meidät kentälle, josta Deltan pikkuinen koneenruttana kuljetti meidät mukavasti New Orleansiin, Louisianaan.
Kone oli muuten tosiaan pieni; kaksi penkkiä käytävän molemmin puolin. Se oli myös niin täynnä, että jouduimme Merin kanssa eroon toisistamme reiluksi kolmeksi tunniksi! </3 Istuimme saman rivin ikkunapaikoilla eli välissämme oli vain kaksi penkkiä ja käytävä, mutta se tuntui valtamereltä! Lisäksi istuimme keskellä nuorista miehistä koostuvaa polttariporukkaa, joilla viina virtasi tasaiseen tahtiin koko lennon ja juttukin muuttui sitä mukaa lennokkaammaksi.
Nyt päästiin meidän New Orleansin majoitukseen, joka on samalla meidän eka kerta couchsurfingin parissa. Täällä on tänä viikonloppuna nimittäin New Orleans Jazz Festival, mikä tarkoittaa, että hotellit ovat a) täynnä ja b) perkuleen kalliita (aka 400 paikallista rahaa yöltä o.o). Onneksi herra nimeltä Dennis oli ystävällinen ja lupasi meille katon pään päälle. Pienestä luottamuksesta kertoo esimerkiksi se, että hän antoi meille kämppänsä osoitteen ja sisäänpääsykoodin. Täällä me nyt istuskellaan olohuoneessa, vaikka host itse ei vielä ole edes kotona.
Nyt on tosin aika lähteä metsästysreissulle eli 200 metrin päässä olevaan McDonaldsiin. Nälkä on huutava!
xx Sanni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti