sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Lunta ja kuraa

Heippa taasen. Useamman päivän vaitiolon jälkeen saatte vihdoin kuulla lisää matkastamme. Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, koska wi-fiä ei ole ollut aina tarjolla hotellihuoneissa, mutta nyt tulee vihdoin päivitystä. Tällä hetkellä olemme jo päässeet toiseksi viimeiseen varsinaiseen kohteeseemme San Fransiscoon. Maileja on matkallamme kertynyt jo lähemmäs kolmea tuhatta, mikä on kilometreinä ihan saakelisti (n. 4800, miettikää). Ajaminen on vähän jo alkanut tökkiä, ja kuskia pitää vaihtaa nykyään tiuhempaan, mutta matkat ovat silti sujuneet hämmentävän kivuttomasti. Lukuunottamatta selkäraukkaa, joka on vähän ottanut päihin jatkuvasta istumisesta. 

Viimeisen päivityksen jälkeisenä maanantaiaamuna lähdimme ajamaan Amarillosta kohden Denveriä. Aamupala jäi syömättä (jostain syystä joku epämääräinen ruskea kastikemössö tai rusinamurot eivät maistuneet), joten suuntasimme ensimmäiseksi Walmartia kohden hakemaan aamupalaa. Sanni söi sandwichin ja minä pastasalaatin Walmartin pihalla, jonka jälkeen suuntasimme kohden moottoritietä. Matkaa oli taitettavana kuutisen tuntia,  jonka minä ajoin kokonaan, koska ajaminen vielä maittoi. Pysähdyimme matkan varrella muun muassa syömään. Maisemat olivat tässä kohtaa melko puuduttavat, pääasiassa tasaista ja hiekkaa. Muutama tietyökin tuli taas kerran vastaan.


 



Denveriin saapuessamme asetuimme ensin huoneeseemme, joka oli siisti ja tilava. Molemmilla oli myös omat sängyt, joten ei tarvinnut tapella peitosta. Sannin iloksi huoneessamme oli myös taas kerran kylpyamme. 




Hetken päästä hotellille saavuttuamme lähdimme syömään hotellimme ravintolaan, mikä oli virhe. Palvelu oli hidasta ja en edes saanut kaikkea tilaamaani. Sandwichien sivuun tilaamani salaatti ei ikinä saapunut pyynnöistä huolimatta pöytään. Leipä itsessään oli onneksi ihan hyvää, mutta Sannin pasta oli mautonta. Uni iski masun täyteen saatua matkalaisille äkkiä, joten lähdimme huoneeseemme nukkumaan varsin äkkiä. 

Seuraavana aamuna aloitimme päivämme hotellin aamiaisella, mikä oli onneksi parempi kokemus kuin edellisen illan ruoka. Tarjolla oli kaikennäköistä, mutta ihan tavallista leipää jäin taas kaipaamaan. Ei tunnu olevan tapana tarjota leipää aamupalalla täällä päin maailmaa. 

Syötyämme kasasimme viimeiset kamat ja otimme nokan kohden Las Vegasia. Liikkeelle lähdimme noin yhdeksän aikoihin. Tiesimme päivästä tulevan todella pitkän, (navigaattori näytti ajomatkaksi noin 12 tuntia) mutta onneksi kahden tunnin kellojen siirto taaksepäin antoi meille vähän armoa. Varauduimme myös hyvillä eväillä ja päätimme jo alusssa, että pysähtelemme riittävästi ja vaihtelemme kuskia noin parin tunnin välein. Tiesimme myös, että matkalla on hienoja maisemia, joita tuijotellessa aika kuluu nopsaan. 




Emme kuitenkaan osanneet varautua ihan niin vaihteleviin maisemiin. Vuoristoon päästyämme alkoi meinaan pyryttää ihka oikeaa lunta (!!!!) ja lämpötila laskeutui melkein -10 asteeseen. Lumi tuli vähän shokkina, koska tiesimme, että Vegasissa oli sillä hetkellä n. +30 astetta. 




Elantra-parkamme koki vuoristossa vähän kovia, ja otti itselleen maastokuvioinnin. Hävetti ajaa Vegasiin, jossa kaikkien muiden autot hohtivat puhtauttaan ja uutuuttaan. 



Pääsimme lopulta pimeän jo laskeuduttua majapaikkaamme Monte Carlo -hotelliin Las Vegasiin. Huone oli hotellissa varsin siisti ja nätti, mitä vähän odottikin neljän tähden luksukselta. 


Sanni saa seuraavaksi kertoa Vegas-elämästä. Palaillaan! 

- Meri

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Heippa rakas lapsi ja Meri!Teillähän kilometrejä tulee niin kuin mulle (1500 km /viikko. Kelit yhtä yllättäviä kuin Suomessa. Ja Casinolle otetaan mukaan vain muutama kolikko!!!