tiistai 10. marraskuuta 2015

Tauti torppaa lähtöhuuman

Herätelläänpä tämäkin blogi jälleen henkiin, kun perjantaina starttaa kolmen viikon reissu Down Under eli Australiaan! Reissua on odoteltu pitkään ja hartaasti maaliskuusta saakka ja nyt se viimein koittaa. Olemme varailleet erilaisia aktiviteetteja reissullemme ja toisin kuin viimeksi USA:ssa, nyt olemme varanneet myös kaikki majoitukset etukäteen. Reissu on siis huomattavan paljon tarkempaan suunniteltu kuin aiempi yhteinen matkamme. Tarkoituksena ei alunperinkään ollu mikään hirveän omaehtoinen seikkailu, vaan ennemminkin rentouttava tutustuminen pariin eri paikkaan tuossa mystisessä kaukaisessa maassa.

Pieniä jännitysmomenttejakin on, kun sairastuin viime viikon tiistaina hirveään keuhkoputkentulehdukseen kuumeineen ja kaikkineen eivätkä antibiootitkaan tehoa tähän tautipaholaiseen. Eilen kävin toistamiseen lääkärillä ja paranteluyritykset jatkuvat edelleen. Ilman jatkuvaa douppaamista olo on aivan kamala, etenkin iltaa kohden. Elättelen kuitenkin toivoa, että olisin perjantaihin mennessä edes suurinpiirtein terve ja että pysyisin myös terveenä, ettei tarvitsis mennä testaamaan Australian terveydenhuoltojärjestelmää.

Pakkailut on myös viimein aloiteltu, mutta aika vaiheessa kaikki on vielä. Itse en pysty pakkaamaan kuin hetken kerrallaan, ennen kuin pitää taas levätä taudin imiessä voimia. Meri taas tekee täyttä työviikkoa, mikä rajoittaa pakkaamiseen jäävää vapaa-aikaa. Mutta eiköhän tästä vielä kaikki olennainen saada kasaan. Ja kunhan kaikki tärkeimmät tulee mukaan, niin aika pitkälti mitä vaan uskoisin löytyvän myös Australian kaupoista. Ja vaatteiden osalta ainakin saa tekosyyn shoppailla, kun mukana tuodut valikoimat eivät riitä ;) Pitääkin katsoa, että rinkkaan jää sopivasti tyhjää tilaa.

Yksi murheenkryyni saatiin sentään hoidettua tässä, kun saimme sähköpostitse vahvistettua ensi viikolle kolmen päivän viidakkoreissun Cape Tribulationiin. Reissu pyydettiin vahvistamaan puhelimitse, mutta sattuneesta syystä yhdenksän tunnin aikaero hieman hankaloittaa yhteydenottoyrityksiä virka-aikana. Homma hoitui kuitenkin onneksi myös sähköpostilla ja kaikki on nyt ensimmäisiä päiviä varten valmiina siellä päässä.

Matkamme tosiaan alkaa sopivasti perjantaina 13. päivä eli kaikki taikauskoiset ihmiset voivat laittaa jotain onnentaikoja meidän tiellemme! Onneksi aikaeron takia on hieman hankala hahmottaa vuorokausien rajoja, niin ehkä säästymme epäonneltakin. Ainakin toivottvasti. Lentomme lähtee perjantai-illalla ja lennämme Lontoon ja Hong Kongin kautta Cairnsiin. Saavumme Cairnsiin sunnuntaiaamulla puoli seitsemän aikaan. Siis SUNNUNTAIaamulla. I'm gonna let that sink in. Mahtaa olla kaksi hieman väsynyttä reissutyttöä silloin bongattavissa harhailemasta Cairnsissa. Tässä on kartta Cairnsin sijainnista, niin kenenkään ei tarvitse vaivautua googlettemaan asiaa.




Kerromme lisää Cairnsista, kun pääsemme sinne. Toivottavasti saamme nähtävillenne myös jonkinlaista kuvamateriaalia. Kaikeksi onneksi tässä alkaa sentään pieni matkainto puskea päälle eikä vain matkapaniikki, josta onkin kärsitty pari viime kuukautta. Turistiviisumit on kuitenkin hyväksyttyinä taskussa ja olemme saaneet vinkkejä Australiassa matkanneilta tutuilta, joten kyllä meidän pitäisi selvitä. Ja kun miettii mistä kaikesta sitä ollaan jo Merin kanssa aiemmilla reissuilla selvitty, niin aika hurjia juttuja saa maailma meidän eteen heittää, etteikö me pärjättäis :)

-Sanni